Leader Suupohjan uutiskirje 6/2019
Leader Suupohjan väki toivottaahyvää joulua ja onnellista uutta vuottakaikille hankehakijoille ja yhteistyökumppaneille! Toimistot Kauhajoella ja Kurikassa ovat suljettuina 23.12.2019-6.1.2020. Paavo kiittää ja kuittaa! Matkan varrelta Suuntana Italia… Lähiruoka ja maaseutumatkailu Leader Aktiivisen Pohjois-Satakunnan ja Leader Suupohjan alueilla -hankkeen benchmark-matka Pohjois-Italiaan…
Leader Suupohjan uutiskirje 5/2019
Hanna-Leena Pihlajaniemestä Leader Suupohjan uusi toiminnanjohtaja Suupohjan Kehittämisyhdistys ry:n hallitus valitsi torstaina 26.9.2019 yhdistyksen uudeksi toiminnanjohtajaksi tradenomi Hanna-Leena Pihlajaniemen Kristiinankaupungista. Pihlajaniemi aloittaa uudessa työtehtävässään 1.11.2019 alkaen. Toiminnanjohtajan tehtävään hän siirtyy yhdistyksen kehittämispäällikön tehtävistä. Työuraa kehittämistyön ammattilaisena Leader Suupohjassa hänellä on takanaan 16…
Leader Suupohjan uutiskirje 4/2019
Kansainvälistä vipinää! Vuosi takaperin Leader Suupohja käynnisti kansainvälisyyteen aktivoivan Kiikarissa kansainvälisyys -hankkeen. Vuoden aikana kansainvälisyystietoisuutta on jaettu vaihtelevin, joskus jopa kekseliäin tavoin. Tiedotuksessa ja aktivoinnissa on kokeiltu kansainvälisyysinfoja, kaikille avointa kansainvälisyysseminaaria, järjestetty opintomatka Strasbourgiin sekä EUrail gone bad -pakohuone. Lisäksi…
Leader Suupohjan uutiskirje 3/2019
Hyvää kesää! 8.7 suuntaamme kesän viettoon, joten toimistomme teknologiakeskuksessa Kauhajoella ja Formussa Kurikassa ovat suljettuina 8.7-2.8.2019.Hyvää kesää! Leader valloitti Savannin! Alkukesän ajan yhdistykset ovat järjestäneet Alpon Savannin suulissa pop up -kahviloita, jotta savannin vierailijat ovat voineet kierroksensa jälkeen istahtaa fiilistelemään…
Leader Suupohjan uutiskirje 2/2019
Aki Ollikkalasta Leader-hallituksen puheenjohtaja Leader Suupohjan yleinen kokous valitsi 16.3.2019 kokouksessaan yhdistyksen hallitukselle uuden puheenjohtajan. Uusi puheenjohtaja on teuvalainen Aki Ollikkala. Ollikkala seuraa tehtävässään kurikkalaista Voitto Parkkosta, jonka hallitusvuodet tulivat täyteen. Ollikkalasta Leader Suupohja sai aktiivisen, yrittäjähenkisen puheenjohtajan. Hänen taustatahonsa hallituksessa on…
Leader Suupohjan uutiskirje 1/2019
Leaderit kuulolla CAP27:sta ja milleniaaleista Etelä-Pohjanmaan Leader-ryhmien hallitukset ja henkilöstö kokoontuivat la 16.2. vuosittaiseen kokous- ja koulutuspäiväänsä tällä kertaa Ilmajoen Herralaan. Leader Liiverin emännöimä päivä kokosi ajankohtaisen ja mielenkiintoisen ohjelman ääreen kymmeniä Leaderiin työn tai luottamustehtävän kautta vihkiytyneitä ympäri maakunnan.…
Leader Suupohjan uutiskirje 6/2018
Leader Suupohjan joulutervehdys Leader Suupohjan toivottaa kaikille asiakkailleen ja yhteistyökumppaneilleen Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2019! Nuorisovaltuusto vauhditti konserttijärjestelyjä VIRE-rahalla Loppuvuoden odotetuin tapahtuma Suupohjassa oli Kauhajoen nuorisovaltuuston kaupungin 150-juhlavuoden kunniaksi järjestämä nuorten konsertti. 16.11 koulukeskuksen liikuntahallilla järjestetyssä kaikille avoimessa…
Leader Suupohjan uutiskirje 5/2018
Kiritaipaleella kohti Lauhanvuori-Hämeenkangas Geoparkia Lauhanvuori-Hämeenkangas Geopark projektissa on alkanut kiritaival; hakemuksen tulee olla UNESCOLLA tämän vuoden marraskuun loppuun mennessä. Hakemus käy vielä ennen UNESCOLLE lähettämistä Suomen Geopark -toimikunnan tarkastuksessa. Ihan lyhyestä paperista ei ole kyse; hakemuksessa on 50 sivua ja…
Leader Suupohjan uutiskirje 4/2018
Kylille II -hankkeessa tapahtuu! Bussilastillinen retkeläisiä tutustui Kokkolan keskiaikapäiviin ja Aspegrenin puutarhaan Pietarsaaressa Kylille – hankkeen järjestämällä opintoretkellä oli mukana bussilastillinen väkeä ympäri maakuntaa. Retkellä oli paljon näkemistä ja kokemista. Kokkolan kahdeksatta kertaa järjestettävillä keskiaikapäivillä nähtiin mm. vauhdikas Rohan tallin…
Leader Suupohjan sähköinen uutiskirje 3/2018
Pihoihin toivotaan toiminnallisuutta Yhdistysten alueet ja rakennusten ympäristöt ovat tärkeä osa yhdistysten toimintaa ja toiminnan markkinointia. Esimerkiksi kyläyhdistysten pihat antavat ensivaikutelman yhdistysten toiminnasta, aktiivisuudesta, mahdollisuuksista ja toimintakulttuurista. Leader Suupohja käynnisti kevään aikana hankkeen, Pihat ja pientareet, jossa parannetaan yhdistysten ulkoalueiden toimivuutta,…