Vuoristosta suomaaksi – Lauhanvuori-Hämeenkangas Geoparkin syntymistä ja kehittymistä tuettiin myös Leader-varoin

Lauhanvuoren kansallispuisto on yksi merkittävimmistä matkailukohteista Suupohjan alueella. Suomessa on yhteensä viisi UNESCON Geopark -statuksen saanutta aluetta. Lauhanvuoren kansallispuisto oli toinen, jolle kyseinen status Suomessa myönnettiin kesällä 2021. Sellainen voidaan myöntää geologisesti ainutlaatuiselle alueelle. Ainutlaatuisuus tarkoittaa, että alueella on kansainvälisesti…

Luontoreitit ja lähikohteet tekevät Suupohjasta monipuolisen retkeilyalueen

Suupohja tunnetaan avoimista maisemista ja vahvasta paikallisidentiteetistä, mutta alueen luontokohteiden ja reitistöjen kokonaisuus on monelle paikallisellekin asukkaalle vielä yllättävän tuntematon. Vuosien saatossa Suupohjaan on rakentunut monipuolinen ja eri käyttäjäryhmät huomioiva reitistöverkosto, joka ulottuu kansallispuistoista ja laajoista suoalueista kylien lähiluontoon ja…

Uutiskirje 2/2026

Kevät keikkuen tulevi ja yhtä varmasti keväiset Leader-uutiset.

Ajankohtaista Leader-rahoituksesta

Ohjelmakauden 2023-2027 kolmas toteutusvuosi on jo hyvässä vauhdissa. Hankehakemuksia tulee Hyrrä-järjestelmään tasaiseen tahtiin ja koska ohjelmakauden loppu jo häämöttää, on hankkeisiin käytettävissä oleva rahoituskehys huomattavasti aiempia vuosia pienempi. Vuoden 2026 julkinen rahoituskehys on 0,7 M€. Leader Suupohja on hakenut loppukaudelle…

Biohiiletystä, vieraslajeja ja viestintää

Maaliskuun lopulla tutustuttiin biohiileen Kauhajoen Hangaskylässä Biohiiletin käytössä -työnäytöksessä. Tilaisuus oli mukava, keskustelua ja kysymyksiä riitti, ja jokainen osallistujia sai varmasti mukaansa uutta tietoa biohiilestä. Vaikka biohiilen valmistus vaatii tarkkuutta, se on opittavissa, ja lopputuloksena syntyy monikäyttöinen materiaali. Oli hienoa nähdä käytännössä, miten biohiiletysprosessi etenee.