Äystö

Äystönkylä sijaitsee Teuvan kunnan itäosassa ja muodostuu Piikkilän- ja Äystön kylistä. Kylä on ryhmittynyt kantatie 67:n varteen 12 kilometrin päähän Teuvan keskustasta ja 17 kilometrin päähän Kauhajoelta. Asukkaita kylässä on hieman alle 500. Pohjalaistyylisiet talot ja pihapiirit luovat kauniin kylämaiseman Kylän läpi kulkee joki ja lakea peltomaisema on mäkien ympäröimä. Kylästä löytyy kivikautinen asuinpaikka Kukunkalliolla sekä useita vanhoja tervahautojen paikkoja.

Äystön kylää tiedetään asutetun vuodesta 1576 lähtien, jolloin Äystö nimisen tilan tilalliseksi on maakirjoissa merkitty Erkki Jaakonpoika. Vuoteen 1803 mennessä kylällä oli jo 8 tilaa. 1900-luvulla asutukseen lisänsä ovat tuoneet rautatien tuoma muuttoliike sekä sotien jälkeinen karjalaisväestön asuttaminen alueelle. Pääelinkeinona kylällä on ollut maanviljelys, ohessa harjoitettiin yhtiötoimintaa mm. turvetuotannon saralla. Kylässä on toiminut useita sahoja sekä meijeri vuodesta 1881 aina 1960-luvulle saakka. Äystön koulu aloitti toimintansa vuonna 1903, nykyinen koulurakennus on valmistunut vuonna 1951.

Toimintaa ja tapahtumia kylässä

Yhdistykset järjestävät monipuolista toimintaa niin liikunnan, kulttuurin kuin koulutusten parissa. Vuosittaisia tapahtumia kylällä ovat esim. myyjäiset ja pääsiäiskokko.

Palvelut kylässä

Linja-autovuorot Kauhajoen ja Teuvan suuntaan kulkevat kylän läpi useita kertoja päivässä. Kylässä on taksiyrittäjä ja asiointiliikenne palvelee kylän vanhuksia. Koulun yhteydessä on terveydenhoitajan vastaanotto kerran viikossa. Kylästä löytyy hieroja, jäsenhoitola ja fysioterapeutti. Kylässä on oma parturi-kampaamo. Koululla toimii ryhmis ja seurakunnan päiväkerho. Kylällä on myös pankki ja kauppa.

Yhteiset kokoontumistilat ja harrastusmahdollisuudet

Äystön nuorisoseuran ja maa- ja kotitalousseuran omistamassa Äystön seurojentalossa on erilaista harrastustoimintaa ja kokoushuone yhdistysten käytettävissä. Talo on vuokrattavissa juhlia ja muita tilaisuuksia varten. Myös Äystön työväentalo on vuokrattavissa. Kylällä on urheilukenttä, valaistu pururata ja talvisin laaja latuverkosto. Koulun alue ja tilat palvelevat kyläläisiä jääkiekkokaukalon, liikuntasalin, skeittipaikan ja leikkikentän muodossa.

Muut kylässä toimivat yhdistykset

Äystön kyläyhdistys ry, Äystön nuorisoseura ry, Äystön maa- ja kotitalousseura ry, Äystön maa- ja kotitalousseuran naisjaosto, Piikkilän maa- ja kotitalousseura ry, Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys – osasto Äystö, Äystön metsästysseura ERÄ ry, Teuvan Rivakan Äystön alaosasto, Äystön vesiosuuskunta, Lehmikorven vesiosuuskunta.

Kylässä toimivia yrityksiä

Kylässä toimii useita kymmeniä yrityksiä, joista suurimpia työllistäjiä ovat kasvihuone- ja huonekalualan yritykset. Kylällä on myös parikymmentä maanviljelijää, joista osa on erikoistunut muun muassa tyrnituotantoon, turveyrittäjyyteen, lihakarjan- ja siipikarjan kasvatukseen sekä mehiläisten hoitoon.

Kylän vahvuudet

Kylän asukasluku on viime vuosina kasvanut ja muuttoliike kylälle jatkuu edelleen. Kylästä löytyy peruspalvelut sekä aktiivista yritys- ja yhdistystoimintaa. Ikärakenne on suotuisa, sillä kylässä asuu paljon lapsiperheitä.

Tärkeimmät kehittämiskohteet

Kevyenliikenteenväylä, nuorison toiminnan kehittäminen, vanhusten palvelut.

Tulevaisuuden näkymät/mahdollisia uhkia

Äystönkylän sijainti on hyvä, ja sillä on tarjota mahdollisille uusille asukkaille tontteja, työpaikkoja sekä viihtyisä ympäristö. Mahdollisia uhkia ovat palvelujen menettäminen, nuorison poismuutto ja maatalouden muutokset.

Päivitetty 20.12.2014