Niemenkylä

Niemenkylä sijaitsee Kurikan Jurvassa. Niemenkylässä asuu noin 400 asukasta. Talouksia kylässä on noin 160 kappaletta ja kesäasuntoja kymmenen. Kyläläiset asuvat pääosin omakotitaloissa, rivitaloja on yksi. Eniten kylässä asuu 45–65 -vuotiaita. Lapsiakin on paljon, mutta nuoret aikuiset 25–35 -vuotiaat samoin kuin yli 80-vuotiaat ovat vähemmistönä.

Jurvan keskustaan on kylältä noin 10 km pikiteitä pitkin. Matka lyhenee puoleen, jos käyttää Koivusillantie/Rintapääntietä, joka halkoo kuivattua Jurvanjärveä. Kurikan keskustaan matkaa tulee 35 km. Kylän pinta-ala on 21,5 km2. Vaasaan on matkaa 55 km ja Seinäjoelle 60 km. Kylämaisema on tasaista lakiaa, peltoa suurimmaksi osaksi. Närpiönjoki halkoo laajaa peltoaluetta, joka on kuivatetun Jurvanjärven pohjaa. Peltoaukean reunalla sijaitsee Korkeaneva noin kaksi metriä pellonpintaa ylempänä.

Palvelut

Niemenkylässä on Suupohjan osuuspankilla konttori. Kylältä löytyy myös parturi- kampaamo, taksi ja perhepäivähoitaja. Kirjastoautolla on kylässä monta pysähdyspaikkaa.

Yhteisessä käytössä olevat tilat ja harrastusmahdollisuudet

Kyläyhdistyksen ylläpitämällä uima-allasalueella on kesäisin vilskettä. Uimareita on oman kylän lisäksi käynyt muistakin kylistä. Kurikan kaupunki järjestää kesällä uimakoulun lapsille. Saunaa voi vuokrata pientä maksua vastaan, ja makkaraa saa paistaa grillikatoksessa. Alueella voi myös pelata lentopalloa beachvolley-kentällä.

Talvisin kyläyhdistyksen väki jäädyttää luistelualueen uima-altaan viereiselle tontille kaupungin avustuksella. Lumitilanteen salliessa kaupunki on ajanut kylälle useita hiihtolatuja, jotka ovat vieneet Korkeanevalla olevalle noin kolmen kilometrin lenkille. Pururadalla on myös latu talvisin. Nuorisoseura pitää joulumarkkinat ja pääsiäisenä poltetaan kokko. Kurikan setlementtiyhdistys ry järjestää Niemenkylässä naisten jumppaa ja joogaa, jotka pidetään entisen koulun tiloissa. Nuorisoseurantalon yläkerrassa kokoontuu kansalaisopiston kudontapiiri.

Rakennuspaikkoja

Kaupungilla on myynnissä muutama kaavoitettu tontti. Tyhjillään olevia taloja ei juuri ole.

Alueella toimivat yhdistykset

Niemenkylän Nuorisoseuran toimintaa pyörittää kymmenkunta aktiivista jäsentä. Niemenkylän maamiesseura on perustettu yhteisiä konehankintoja ja viljankuivaajan rakentamista varten. Kyläyhdistys on hoitanut kesäisin kylällä olevaa maauimalan aluetta, jolla on sauna ja beachvolleykenttä sekä grillikatos. Kyläyhdistyksen voimin kylään on myös rakennettu valaistu pururata. Myös seurakunnan diakoniapiiri toimii kylässä.

Kylän vahvuudet

Yhdessä tekeminen ja talkoihin osallistuminen ovat Niemenkylän vahvuuksia. Siitä esimerkkinä on kesällä 2008 kyläläisten voimin tehty altaan laatoitus, johon osallistui kesän aikana noin 40 talkoolaista. Maauimalan ylläpito ja luistelujään teko hoidetaan myös talkoilla. Niemenkylässä on aina oltu uudistusmielisiä; haasteisiin on pystytty vastaamaan ja mukautumaan. Jätevesiasetus on tästä nykypäivän esimerkki. Niemenkylässä perustettiin vuonna 2009 osuuskunta rakentamaan kylään viemäriverkkoa. Osuuskuntaan on liittynyt jo yli 100 taloutta. Vahvuudeksi voisi myös lukea kylän eri yhdistysten tekemän yhteistyön. Kaikki suuremmat hankkeet hoidetaan yhteistyöllä kylän parhaaksi. Kylällä vallitsee myös vahva yrittäjyyden perinne.

Tärkeimmät kehittämisen kohteet

Harrastustiloja lapsille ja nuorille puuttuu. Nuorisoseurantalo kaipaisi lämpöeristystä, että sitä kannattaisi lämmittää harrastetoimintaa varten talvisin. Leikkikenttää on suunniteltu maauimalan viereen. Kyläyhdistyksen nettisivut osoitteessa niemenkyla.com. Sieltä löytyy myös kyläsuunnitelma.

Päivitetty 26.06.2011