Kokonkylä

Kokonkylä on reilun sadan talouden kylä juuri Kauhajoen keskustaajaman kupeessa. Kylälle tunnusomaisia piirteitä ovat hyvin tasaiset ja avoimet viljelyaukeat, joita halkoo kaksi Kyrönjoen latvahaaraa, Päntäneenjoki keskellä kylää ja Kainastonjoki kylän Pohjoislaidalla. Kylä muodostaa idyllisen mutta toimeliaan maaseutuympäristön aivan keskustan palvelujen tuntumassa. Pääelinkeinona kylässä on maatalous ja sen sivuelinkeinot, mutta suuri osa asukkaista hakee elantonsa kodin ulkopuolelta keskusta-alueen yritysten ja yhteisöjen palveluksessa. Kylässä on väljyyttä elää ja hengittää vapaasti, mutta samalla pienille yhteisöille tunnusomaista yhteisöllisyyttä ja välittämistä.

Kylän asutus alkoi torppareiden toimesta talollisten siirtyessä alueelle 1800 luvulla. Jokimaan niityillä oli aikoinaan tiheästi luhtatupia samaan tapaan kuin Kainaston lakeuksilla. Kylän varhaiseen historiaan kuuluvat myös Kurikkalaisten läänitysalueet Aninkujan varressa. Oma koulu kylälle saatiin 1914 ja nuorisoseuran talo Louhela rakennettiin 1921. Kylä vilkastui merkittävästi 1940 ja 50 –luvuilla toimineiden Kokon tiilitehtaan ja sahan ansiosta. Tehtailla oli parhaimmillaan töissä yhteensä noin 120 henkilöä. Oman leimansa noiden aikojen kehitykselle loi myös noin 20 karjalaisperheen asuttaminen kylälle. Kylän historiaa on tallennettu kirjaan Kaksoosveräjältä yli Huikkukosken.

Toimintaa

Kokon Nuorisoseura on perustettu 22.2.1920. Oma talo Louhela saatiin 1921 ja se laajennettiin 1936 nykyiseen asuunsa. Tässä talossa pidettiin vuonna 1948 myös Kokon Maamiesseuran ja 1954 Kokon Maatalousnaisten perustavat kokoukset. Nämä erilliset yhdistykset koottiin uudelleen saman ”katon” alle vuonna 1996, jolloin perustettiin Kokon kyläseura, jonka jaostoina nuo yhdistykset jatkavat toimintaansa osittain uusin muodoin. Naisjaosto järjestää naisteniltoja, retkiä ja koulutusiltoja sekä vuokraa juhlakalustoa. Konejaosto ylläpitää laajaa viljakuivaustoimintaa ja vuokraa erilaisia koneita. Nuorisojaosto ylläpitää Louhelassa erityisesti lapsille ja nuorille suunnattua toimintaa ja vuokraa tiloja juhlakäyttöön. Ajankohtaiset tiedot löytyvät kylän verkkosivuilta ja juhlataloesitteestä.

Nähtävää ja koettavaa

Kokonkylässä eteesi aukeavat laajat peltoaukeat ja idyllisesti kiemurteleva joki koskineen sekä keväisine tulvapeltoineen. Vanhalta tiilitehtaan montulta löytyy vesilintujen paratiisi myös läpi vuoden. 90-vuotiaan Louhelan suojissa vietetään kyläiltoja, lauletaan yhteislauluja ja tanssitaan kesähäitä. Tanssimaan pääsee myös Jokimaan lavalla, joka on yksi vanhimmista yhä toimivista tanssilavoista koko maassa. Kylän historiallisiin kohteisiin pääsee tutustumaan pyöräilykierroksella erillisen kartan viitoittamana. Hieman tuoreempaa eksotiikkaa haluava voi taas tutustua aitoon pohjalaiseen korkeanpaikan leiriin kyläseuran seikkailupalvelujen avulla. Kyrönkorvesta, läheltä Teuvan rajaa löytyy myös useita elämyskohteita niin metsästysseuran Honkamajan, Karhunpesän kuin Ahmalammenkin suunnalta. Käy tutustumassa.

Kylän vahvuudet

Paljon aktiivista väestöä ja yrittäjiä ja loistavat tietoliikenneyhteydet. Hyvät liikuntapaikat, kaunis jokiluonto. Runsaasti majoitus- ja matkailuyrittäjiä. Tärkeimmät kehittämiskohteet Kylän historian ja perinteiden esiin tuonti, kylämaiseman kohentaminen. Uusien kyläläisten aktivointi ja kotouttaminen.

Tulevaisuuden näkymät/mahdollisia uhkia

Maisemasuunnitelman laatiminen ja siihen sitoutuminen.
Patikointi- ja hiihtoreitistö Kyrönkorpeen.
Lisää nuoria asukkaita kylälle ja mukaan toimintaan.
Nuorten toiminnan monipuolistaminen.
Oma toiminta voi näivettyä keskustan imiessä muihin harrastuksiin.
Jaksavatko talkooaktiivit ilman uutta verta.
Yhteisöllisyyden häviäminen kiireiselle suorittamiselle.

Päivitetty 20.12.2014