Kampinkylä

Kampinkylän alueeseen kuuluu neljä kylää eli Kampinkylä, Luomaankylä, Häjyluomankylä ja Palomäenkylä. Kurikan keskustasta on Kampinkylän maisemiin lounas-luode -suunnassa noin 6 kilometriä. Maisema on pääosin lakiaa reunustettuna metsällä. Metsässä on myös komeat vuoret: Karhuvuori, Juonenvuori ja Kurikan korkein paikka (191m), Lehtivuori.

Palvelut ja harrastusmahdollisuudet

Kirjasto-, koulu- ja palveluauto kuljettavat keskustaan ja kylille. Luomaan torppa on kyläseuran ylläpitämä kylän kokoontumispaikka, joka toimii myös tanssipaikkana. Samassa pihassa on tenniskenttä, pelikenttä ja valaistu jääkaukalo. 12 kilometriä pitkän Karhunvuoren vaellusreitin varrella on kyläseuran laavu Pikku Karhuvuorella ja Paulapieksujen laavu Lehtivuorella. Kyläseura vuokraa koneita ja astiastoa sekä toimittaa myös kylän tiedotuslehteä Kamppi-aviisia. Kylässä on hevostalliyrittäjiä ja alaan liittyvä myymälä sekä koirien koulutusta ja koiratarvikemyymälä, hirsiveistämö ja naivistisen taiteen ateljee. Seurakunta järjestää tyttö- ja poikakerhoja.

Tapahtumat

Luomaan Torpalla tanssitaan kesälomakautena muutamina perjantai-iltoina. Kylässä järjestetään kesäjuhlat noin joka toinen vuosi. Karhunpolun patikkaretki tehdään syksyisin. Laavuhartaus on itsenäisyyspäivän aikoihin. Puurojuhla on ennen joulua. Naisten lenkki (kävellen tai pyöräillen) tehdään viikottain. Kevättalvella on kylän hiihtokilpailut. Kylän risut poltetaan pääsiäisvalkiassa.

Rakennuspaikat

Vapaita rakennuspaikkoja voi tiedustella johtokunnan jäseniltä, yksityisiltä maanomistajilta tai puh. 044 0661345.

Vahvuudet

Erittäin toimiva kyläyhteisö. Hyvää on Kurikan keskustan läheisyys. Lakialla on helppo hengittää ja vuorelle on lyhyt matka.

Erityispiirteet

Samuli Paulaharju kansakouluopettaja, kirjailija, itseoppinut kansanperinteen kerääjä syntyi Kampinkylässä 1875. Hänen muistopatsaansa sijaitsee Kampinkylässä hänen syntymäkotinsa pihamaalla. Hänen isänsä oli kärryntekijä, joka aikanaan oli taitava alansa ammattilainen Kampinkylässä, kärrymiesten kylässä. Luonnon ihmeitä ja hiljaisuutta voi ihailla Karhunpolulla.

Yritystoiminta

Täällä on puusepän-, rakennus-, metallialan yrityksiä, koneurakointia, mehiläistuotantoa, maatalousyrittäjiä ja hevosiin ja koiriin keskittyvää toimintaa sekä taidemyyntiä.

Mahdollisuudet

Innokkaasti eteenpäin!

Kehittämiskohteet

Alueella huolenaiheena on valtion tiestön kunto. Laajan pohjavesialueen takia kylän läpi vedettäneen jätevesiviemäri.

Päivitetty 26.06.2011