Norinkylä

Norinkylä sijaitsee Etelä-Pohjanmaan sydämessä, ja on neljän pitäjän keskus (Teuva, Jurva, Kurikka, Kauhajoki). Sijainti on keskeinen myös Seinäjoen, Vaasan ja Kristiinankaupungin suhteen. Norinkylä on turvallinen, rauhallinen ja puhdas maalaisympäristö, jonka sydämenä on jo yli sata vuotta sykkinyt kyläkoulu – ennen kaksikin. Norinkylä on perinteisesti yrittäjähenkinen, avoin ja vireä kyläyhteisö.

Ensimmäiset ylös kirjatut merkinnät alueeltamme Kyröjoen alkulähteiltä ovat 1600- luvun lopulta. Perimätieto kertoo Norinkylän ensimmäisiksi asukkaiksi Norjasta lähtöisin olleet viikingit. Tästä tullee kylämme nimi, käytössä lyhentynyt ”Norjalaisten kylä”. Tiivis kyläasutus Norinkylässä on perua 1940-luvulta. Norinkylä on ollut aina hyvin yrittäjähenkinen kylä; tehdastoiminta alkoi harmonikkatehtaasta v. 1884 ja parhaimmillaan kylämme on ollut Suomen teollistunein kylä asukaslukuun nähden!

Toimintaa ja tapahtumia kylässä

Norin Nuorisoseura on perustettu vuonna 1914. Tämänhetkistä toimintaa: tilojen ja kalusteiden yms. vuokraus, pallopelit, kahvakuulajumppa, zumba, seniorijumppa; tunnelmalliset karaoketanssiaiset, joulumyyjäiset, kylämarkkinointi ja –kehittäminen; kevätsiivous sekä paperin ja romun keräys. Nuorisoseurantalon pihalla kesäkaudella nuorten rantalentopalloa.

Palvelut kylässä

Oma lentokenttä Yökorvessa. Viiatin aarniometsä Etelä-Pohjanmaan pisimpine kuusineen (36 ja 38 metriä). Viihtyisä kyläkoulu; kodinomainen ryhmis koulun yhteydessä. Euron tontit huippupaikoilla lapsiperheille. Viihtyisä majoituspaikka hoitopöytineen Loma-Opintolassa. Nuorisoseuran tapahtumat perheille.

Kylän vahvuudet

Keskeinen sijainti. Kökällä on rakennettu jalkakäytävä, jääkaukalo yms. Vahva talkoohenki on ollut. Oma koulu ja ryhmis ja eskari koulun yhteydessä, sekä yhteistyö koulun ja Nuorisoseuran kanssa. Turvallinen, luonnollinen ja vireä kyläyhteisö, yhteisöllisyys. Paljon harrastusmahdollisuuksia.

Tärkeimmät kehittämiskohteet

Kaipaamme lisää kyläämme muuttavia lapsiperheitä ja oman talon rakentajia. Kyläläisten aktiivisuus/osallistuminen ja yhteistyö. Nuorisoseuran keittiöremontti.

Mahdollisia uhkia

Kyläkoulumme hauras tilanne. Lapsiperheiden jaksaminen arjen ja kasvun haasteissa. Aktiivien löytäminen ja jaksaminen; kiivas työelämä työmatkoineen vie voimia kylätoiminnalta.

Päivitetty 20.12.2014