Kylään Külla!

Kylään Külla! on Leader Suupohjan ja MTÜ Valgamaa Partnerluskogun välinen kansainvälinen yhteistyöhanke.

Kylään Külla! -hankkeessa Leader Suupohja aktivoi ja mallintaa ystävyyskylä- ja -yhteisötoimintaa virolaisen hankekumppanin Valgamaa Partnerluskogun kanssa. Hankkeen tavoitteena on lisätä alueidenvälistä yhteistyötä, auttaa alueiden kyliä ja yhteisöjä löytämään toisensa, verkostoitumaan ja saamaan kokemusta yhdessä toimimisesta kansainvälisesti. Hankkeessa on mukana neljä pilottiryhmää Leader Suupohjan alueelta.

Hankkeen kehittämistarpeet voidaan tiivistää seuraavaan:

1. Kansainvälisen yhteistyön aloittaminen uusien toimijaryhmien kesken
2. Ystävyyskylä- ja -yhteisötoiminnan mallin luominen ja kokeilu
3. Ystävyyskaupunkitoiminnan mahdollisuuksien selvittäminen
4. Eri toimijoiden yhteistyön edistäminen
5. Kulttuurisen tiedon ja kokemuksen lisääminen suomalaisten ja virolaisten välillä

Hankkeen osallistujat tutustuvat Suomen ja Viron kulttuureihin, kieleen, tapoihin ja perinteisiin. Yhteistyö lisää osallisuutta ja osaamista. Tutustumisen ohella kansainvälisissä tapaamisissa vaihdetaan hyviä toimintatapoja ja tutustutaan yhteisöjä yhdistävään toimintaan. Haetaan oppia ja ideoita, joista parhaimmillaan syntyy paikallisesti jotain uutta; tapahtumia, palveluja tai toimintaa. 

Pidemmällä aikatähtäimellä hanke mahdollisesti lisää matkailua alueiden välillä sekä auttaa eri-ikäisiä asukkaita solmimaan ja ylläpitämään ystävyys- ja yhteistyösuhteita.

Hankevastaava
Aili Raudla-Majakangas

aili@leadersuupohja.fi
+358 44 972 7392