Vieraslajit

Mitä ovat vieraslajit?

Vieraslajit ovat kasveja/eläimiä, jotka ovat ihmisen myötävaikutuksella levinneet uusille alueille tahallaan tai vahingossa.

Miten me voimme yhteisössä tai yhdistyksessä torjua vieraslajeja?

Tärkeää on havaita, tunnistaa, ilmoittaa ja torjua. Yhdistykset ja yhteisöt voivat torjua lajeja omalla toiminta-alueellaan. Helpointa on aloittaa kasveista.

Esimerkiksi kyläyhteisö voi järjestää talkoita tai tiedotustilaisuuksia vieraslajien hävittämisen tueksi.

Vieraslaji havainnoista voi ilmoittaa vieraslajit.fi sivustolla, josta löytyy myös kattavat ohjeet lajien tunnistamiseen.

Miten vieraslajiksi määriteltyjä kasveja torjutaan?

Torjunta on lajikohtaista. Alla linkkejä yleisempien vieraslajien torjuntaan ja hyvää informaatiota löydät vieraslajit.fi sivustolta.

Yleisempiä keinoja torjunnassa ovat:

  • niittäminen
  • kiskominen juurineen
  • kukintojen kerääminen.

Yleisimpiä vieraslajikasveja Leader Suupohjan toiminta-alueella ovat:

Oppaita:
Komealupiini, jättiputket ja jättipalsami (video)
Vieraslajiopas (sisältää useampia lajeja kuten kurtturuusun)

Tärkeää on muistaa, että vieraslajien torjumiseen tarvitsee aina maanomistajan luvan.

Koostimme vieraslajitorjunnan tärkeimmät asiat näppäräksi esitteeksi!


Miksi vieraslajeja pitää torjua?

  • Ovat yksi suurin uhka luonnon monimuotoisuudelle, ne valtaavat alkuperäislajiston kasvutilaa.
  • Aiheuttavat taloudellista haittaa maa-, metsä- ja kalataloudelle.
  • Voivat haitata ihmisten terveyttä ja muokata elinympäristöjä käyttökelvottomiksi. (Esim. kurtturuusun valtaamat uimarannat)

Mihin hävitän vieraslajien kasvijätteen?

Kauhajoki, Isojoki, Karijoki ja Teuva alueella jäteyhtiönä toimii Botniarosk
Botniaroskin alueella hyötykäyttöasemille saa tuoda vieraslajeja pakattuina suljettuihin jätesäkkeihin, säkit kerätään poltettavaan jätteeseen ja maksavat 2,2 €/säkki. (Tieto saatu 16.5.2025)

Kurikan alueella jäteyhtiönä toimii Lakeuden Etappi
Vieraslajit (haittakasvit) voi laittaa kodin jäteastiaan (poltettavana jätteenä) esimerkiksi muovikassiin tiiviisti pakattuna. Suuremmat määrät kahteen kuutioon asti voi viedä jäteasemalle, jossa ne otetaan vastaan maksullisena poltettavana jätteenä. Tätä suuremmat määrät on toimitettava jätehuoltokeskukseen poltettavaan jätteeseen hinnaston mukaisella maksulla.  (Lähde etappi.com)

Kurikan kaupunki tuo myös 16.6.2025 lähtien jätelavat vieraslajeista tulevaa kasvijätettä varten kanta-Kurikan, Jalasjärven ja Jurvan keskustoihin, joihin kasvijätettä voi toimittaa huolellisesti kaksinkertaiseen jätesäkkiin pakattuna. Näihin lavoihin kasvijätettä saa viedä veloituksetta.

Jätelavojen sijainnit:
Kanta-Kurikka: Kärrytie, lähelle koirapuistoa
Jurva: Salontie 14, teknisen osaston varastolle
Jalasjärvi: Keskustie 56, teknisen osaston varastolle

Kurikan kaupunki tarjoaa mahdollisuuden tienata, hävittämällä lupiineja ja jättipalsameja kaupungin omistamilta maa-alueilta! Lue lisää alla olevasta tiedotteesta.

Tiedote: Kurikan kaupunki torjuu lupiineja ja jättipalsameja mobiilipelin avulla kesällä 2025

Rahoitus

Vieraslajitalkooraha – Kyrönjokirahasto

”Onko lähiympäristössäsi kohde, jonka vieraslajit ovat vallanneet? Kerätkää talkooporukka ja lähtekää torjumaan vieraslajeja kartuttaen saamalla yhdistyksenne kassaa. Kyrönjokirahasto jakaa 500 €:n avustuksia vieraslajien torjuntaan.”


Hyvää tietoutta vieraslajeista ja niiden torjunnasta löydät:
Vieraslajit.fi
WWF