Leader Suupohjan sähköinen uutiskirje 1/2018


Etelä-Pohjanmaan Leader-ryhmien Pakkaspäivä

Etelä-Pohjanmaan Leader-ryhmät kokoontuivat yhteiseen kokous- ja koulutuspäivään la 17.2 Kauhajoelle.

Leader-ryhmien Aisapari, Kuudestaan, Liiveri ja Suupohja henkilöstöstä ja hallituksen jäsenistä koostuva n. 50 hengen osallistujajoukko pääsi kuulemaan alustuksia eturivin asiantuntijoilta maakuntauudistuksesta, kuntien muuttuvasta roolista, paikalliskehittämistä ja Leader-työn ajankohtaisista.

Suupohjan Kehittämisyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Voitto Parkkosen avaussanojen myötä siirryttiin odotettuun maakuntauudistusasiaan, jota esitteli Etelä-Pohjanmaan maakunta- ja soteuudistuksen valmistelujohtaja Asko Peltola.

Eteenpäin mennään ja maakunta valmistuu. Tulevaisuutta saa katsoa uusin silmin, rohkaisi valmistelujohtaja Asko Peltola Leader-väkeä.

Peltola käsitteli puheenvuorossaan sekä uudistusten keskeiset piirteet, tehtävien ja vastuiden jakautumisen kuntien ja maakunnan kesken, valmistelun vaiheet sekä haasteet. – Vastuun jakautuminen leveämmille hartioille on tarpeen. Kunnille jää uudistuksessa muutakin kuin laulu ja leikki. Maakuntaidentiteetti on maakunnan kannalta vahvuus, ja tuo identiteetti on EP:llä onneksi vahva, Peltola rohkaisi. Leader-ryhmille Peltola esitti toiveen maaseudun mahdollisuuksien tukemisen puolesta. – Uskon Leader-toimintaan ja maaseudun tulevaisuuteen. Pitäkää omalta osaltanne maaseutua yllä!

Kuntien tilanteesta maakunta- ja soteuudistuksen edessä valotti Kauhajoen kaupunginjohtaja Linda Leinonen. Leinonen toimii myös Etelä-Pohjanmaan maku- ja soteuudistuksen väliaikaisen valmistelutoimielimen puheenjohtajana. Tulevaisuuden kunnan roolit hän esitteli sivistysroolin, hyvinvointiroolin, osallisuus- ja yhteisöroolin, elinkeino- ja työllisyysroolin, elinympäristöroolin, itsehallintoroolin ja kehittäjä- ja kumppaniroolin kautta.

Uusina avauksina tuore, uudensukupolven kaupunginjohtaja toi esiin esimerkiksi pop up -vaikuttajuuden turvaamisen. – Kaikki, varsinkaan nuoret kuntalaiset, eivät halua vaikuttaa perinteisin keinoin sitoutumalla valtuustotyöhön neljäksi vuodeksi kerrallaan. Tarvitaan uusia vaikuttamisen muotoja kuten pop up -vaikuttajuutta, joka mahdollistaa yksittäisiin asioihin vaikuttamisen kerrallaan, hän korosti.

Linda Leinosen uuden sukupolven kuntajohtajille teettämässä pikagallupissa esiin nousivat yhteishenki, yhteinen strateginen tahtotila ja visio tulevaisuuden kunnan edellytyksinä.

Elinympäristöroolia käsiteltäessä Leinonen toi esiin mm. etätyökäytäntöjen lisäämisen. – Voisivatko julkiset toimijat edistää ’joustavien seinien käytäntöä’, omalla esimerkillään, Leinonen kysyi? Kuntien itsehallintoroolia käsiteltäessä hän muistutti, että kunnilla on itsehallinto nyt ja jatkossa. – Vielä kun lainsäädännön puolesta mahdollistuu, edessä olevat muutokset mahdollistavat erilaisten ja erilaistuneiden kuntien olemassaolon.

Paikalliskehittämisen ja Leader-työn ajankohtaisuuksista puheenvuoroissaan kertoivat Suomen Kylät ry:n puheenjohtaja ja Leader Joutsentenreitin toiminnanjohtaja Petri Rinne sekä Leader-asiamies Heli Walls.

Rinne esitteli puheenvuorossaan Suomen tulevaisuutta paikalliskehittämisen näkövinkkelistä, aluekehittämisen tulevaisuudenkuvia 2030-luvulla, paikallisen kehittämisen ohjelmaa 2014-2020 ja kurkistuksen 2021-2027 Leader-ohjelmakauteen.

– Jatkossa Suomen menestyksen takaavat aktiiviset ihmiset ja paikallisyhteisöt maaseudulla ja kaupungeissa. 2030-luvulla aluekehittämisen ytimessä on Salliva Suomi -ajattelu. Tavoitteena ei ole tasapäistää vaan tehdä alueiden lähtökohdista lähtevää kaupunki- ja maaseutupolitiikka. Paikallisen kehittämisen ohjelmassa päätavoite on paikallisen kehittämistyön vahvistaminen ja sen jakaminen neljään muotoon: kylätoiminta, kaupunginosatoiminta, Leader-työ ja lähidemokratia. Leaderin 2021-2017 ohjelmakaudesta hän nosti esiin kaksi erilaista suuntaa: monirahastoisuuden laajenemisen versus jäsenmaiden kasvavan valinnanvapauden EU:n yhteisessä maatalouspolitiikassa (CAP).

Petri Rinne hämmästytti yleensä ei-niin-vaatimattomia pohjalaisia faktalla siitä, että Pohjanmaalta tulee suhteellisesti suurin vientitulo koko maassa.

Omassa osuudessaan Leader2030 -tulevaisuustyö ja Leader-toiminnan ajankohtaiset asiat Heli Walls puolestaan kertoi maaseutuvaikutusten arvioinnista ja Leaderin roolista siinä, sekä yhteisölähtöisen paikallisen kehittämisen (YPK) työryhmän mietinnöistä paikalliskehittämisen tulevaisuuteen. – Leader2030 työhön tartutaan muun muassa YPK-seminaarissa toukokuussa ja Leader2030 tulevaisuusleirillä syyskuussa. Tavoitteena on saada tulevaisuusprosesseista syötteitä 2021-2027 CAP:iin.

Heli Walls nosti puheenvuorossaan esiin tiivistyneen yhteistyön Maaseutuviraston kanssa. Toimeenpanon haasteita ratkottu YRHA-ryhmässä, jossa on myös Leaderin edustus.

Rokua Geopark -opintomatka

Rokualla sijaitsee tällä hetkellä Suomen ainoa Geopark, johon ryhmä suupohjalaisia, pirkanmaalaisia ja satakuntalaisia kävi tutustumassa 5.−7. helmikuuta.

Opintomatkan ohjelma muodostui Rokua Geoparkin toiminnan esittelystä, yrityskäynneistä ja verkostoitumisesta.Lauhanvuori-Hämeenkangas Geoparkin hakemus jätetään Unescolle marraskuussa 2018.

Rokua Geopark opintomatka, majoitus-, pito- ja ruokapalvelu-, ohjelmapalvelu-, hyvinvointi-, ja sahti yrittäjiä, kuntien luottamus- ja virkamiehiä, Lauhanvuori-Hämeenkangas Geopark projektihenkilöstöä, rahoittajien edustajia Leader Suupohja ja Aktiivinen Satakunta, Parkanosta, Siikaisista, Jämijärveltä, Karviasta, Kihniöstä, Kauhajoelta, Isojoelta ja Kankaanpäästä.
Rokua Geopark.
Kylpylähotelli RokuaSpa.
RokuaSpa esittely, RokuaSpa myyntineuvottelija Juhani Ikonen.
Rokua Geopark maastokartta opastuskeskus Supassa, oppaana Thomas Virta.
Unesco Geopark logot.
Lahja- ja sisustustavaraliike sekä majoituspalvelut Taikaloora.
Kohti Kantturaa, ikiaikaista majoitus- ja parannuspaikkaa Oulunjoen varrella.
Hotelli-ravintola Rokuanhovi.

Kuvat: Hanna-Leena Pihlajaniemi ja Teppo Toivanen.

Kylille-hanke kartoittaa digitulkkauksen tarvetta! Vastaa digikyselyyn ja voita tabletti!

Digitaalisuuden hyödyt voivat olla merkittäviä etenkin maaseutualueilla. Tietoliikenneverkkojen välittämien palvelujen avulla saavutettavuus paranee, etäisyydet katoavat, ajankäyttö tehostuu eivätkä fyysiset rajoitukset ole esteenä. Digitalisaatiota pidetään elinehtona sille, että maaseudulla voidaan jatkossakin asua. Kun palvelut, opiskelu tai työ eivät ole paikkaan sidottuja, on aktiivinen elämä ja kylien elinvoiman kehittyminen mahdollista missä tahansa.

Kylille II hankkeen tavoitteena on edistää sähköisten palveluiden kehitystä ja käyttöönottoa. Kun tekniset laitteet ja sähköiset palvelut lisääntyvät ja kehittyvät, vaatii se kansalaisilta yhä enemmän tietoa, osaamista ja rohkeutta ottaa käyttöön uusia välineitä ja hyödyntää uusia palvelu- ja asioimismahdollisuuksia. Tarve henkilökohtaiselle neuvonnalle on suuri ja tarvitaan digitulkkausta eli opastusta digitaalisten välineiden ja palveluiden käyttöön. Palveluiden kehittämiseen tulee ottaa mukaan asukkaat – maaseudulla on totuttu tekemään talkoilla isojakin asioita. Maaseudulla aktiiviset yhdistykset voivat toimia digitulkkeina palveluiden kehittäjien ja maaseudun asukkaiden välillä.

Hankkeen toimesta toteutetaan ns. kiertäviä digikahviloita kylien kokoontumistiloihin. Digikahvilat toimivat matalan kynnyksen oppimispaikkoina ja henkilökohtainen neuvonta jalkautetaan lähelle asukkaita. Digikahviloissa on saatavilla henkilö- ja laitekohtaista neuvontaa ja niissä voidaan näyttää käytännön esimerkein, miten uudet asiointitavat toimivat. Tavoitteena on, että matalan kynnyksen kokemukset lisäävät asukkaiden kiinnostusta ottaa käyttöön uusia digitaalisia välineitä ja palveluita sekä erilaisia mobiilisovelluksia.

Maaseudun palveluiden kehittämiseksi tarvitaan tietoa asukkaiden tarpeista ja halukkuudesta ottaa käyttöön uusia palveluratkaisuja. Tarvekartoituksen perusteella pidetään erilaisia tilaisuuksia ja koulutuksia, esim. laitteiden ja ohjelmien perusosaaminen, sähköpostin käyttö, tietoturvallisuus, mobiiliyhteydet, erilaisten ohjelmien käyttöopastus, pilvipalvelut ja/tai virtuaaliset harraste- tai kyläpäivät.

Tämän lyhyen kyselyn avulla on tarkoitus selvittää, millaisia digitaalisia palveluja ihmiset ja yhdistykset käyttävät, mikä tekee niiden käytöstä haasteellista, millaisia palveluja vielä tarvitaan ja mihin tarvitaan lisäopastusta. Vastausten perusteella toteutetaan vähintään viisi erilaista neuvontakokonaisuutta (esim. ikäihmisten perusosaaminen, sähköpostin käyttö, tietoturvallisuus, mobiiliyhteydet, pankkiohjelmien käyttöopastus, digitaaliset terveyspalvelut, pilvipalvelut).

Vastaa kyselyyn 15.3.2018 mennessä. KYSELYYN VASTANNEIDEN KESKEN ARVOTAAN TABLETTI! KYSELYÄ SAA JAKAA!!

Linkki kyselyyn löytyy TÄSTÄ.

Aktiivinen alkuvuosi

Vuosi 2018 on alkanut aktiivisena hankkeiden osalta. Uusia hankehakemuksia on jätetty käsiteltäväksi useita, ja Leader Suupohjan hallitus on kokoontunut tänä vuonna jo kaksi kertaa. Tämän vuoden rahoituskehys tuli käyttöömme 9.2.2018 ja se on lähes 800 000 € (julkisen tuen osuus). Varsinaisen kehyksen lisäksi käyttöömme tulevat tänä vuonna viime vuodelta sitomatta jääneet varat.

Saimme viime vuonna tehdyssä kehystarkistuksessa myös lisäkehystä, mutta varojen myöntäminen on jäissä prosessista tehdyn valituksen takia.

Joka tapauksessa rahoitusta on hyvin käytettävissä ja odotamme kovasti lisää hyviä ja rahoitettavia hankehakemuksia niin yritys- kuin hanketukipuolellekin.

Hallituksen kokouspäivämäärät

Leader Suupohjan hallitus kokoontuu seuraavan kerran 15.3.2018 ja hakemusten on oltava valmiina 28.2.2018 mennessä joko Hyrrä-järjestelmässä tai paperisena Leader Suupohjan toimistolla. Huhtikuun hallituksen kokous pidetään 12.4. ja samana iltana on Suupohjan Kehittämisyhdistyksen vuosikokous.

Hankerekisteristä ideoita

Maaseutuvirasto pitää yllä valtakunnallista hankerekisteriä, josta voi selailla tietoja Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta 2014–2020 rahoitetuista kehittämishankkeista sekä yritystuista. Tiedot hankerekisteriin tulevat Maaseutuviraston hallinnoimasta tietojärjestelmästä ja päivittyvät kerran vuorokaudessa. Linkki hankerekisteriin: http://www.mavi.fi/fi/tietoa-meista/tietopalvelut/Sivut/Hankerekisteri.aspx.

Hanke- ja yritystukien haku, raportointi ja maksatukset tapahtuvat pääsääntöisesti sähköisenä Hyrrässä. Maksatuksen voi jättää paperisena, mikäli itse hankehakemuskin on jätetty paperisena.

Kaikkien kansainvälisyys -infotilaisuudet 8.3

Leader Suupohjan järjestää to 8.3.2018 kaksi kansainväliseen toimintaan rohkaisevaa Kaikkien kansainvälisyys -infotilaisuutta Suupohja-salissa Kauhajoella.

Ensimmäinen tilaisuusjärjestetään klo 13-15 ja toinen klo 17.30-19.30. Molemmat tilaisuudet ovat maksuttomia ja avoimia kaikille kansainvälisyydestä kiinnostuneille.

Kansainvälisiä mahdollisuuksia esittelevät:

  • Mauri Uusilehto Opetushallituksesta aiheenaan Youth in Action ja Kansalaisten Eurooppa -ohjelmat
  • Hanna Meriläinen Etelä-Pohjanmaan liitosta aiheenaan Europe Direct – EU-tiedotus
  • Rita Kovacs Rieska-Leaderista aiheenaan Leaderin kansainväliset mahdollisuudet ja kokemukset
  • Mirka Mäki-Kala Leader Suupohjasta aiheenaan Kiikarissa kansainvälisyys -hanke Suupohjaan
  • Lisäksi molemmissa tilaisuuksissa kuulla kansainvälisiä kokemuksia hankkineen nuoren aikuisen puheenvuoro

Tilaisuuksiin on ennakkoilmoittautuminen 5.3.2018 mennessä: mirka.maki-kala@leadersuupohja.fi tai p. 0400 474 880

TERVETULOA!

Tulevaisuuden kylä – miten se tehdään?

Nyt luodaan tulevaisuutta!

Eteläpohjaiset kylät kokoontuvat huhtikuussa pohtimaan tulevaisuutta ja sen tekemistä. Sotemaku-muutokset tulevat muuttamaan myös kylien ja niissä asuvien ihmisten toimintaympäristöä ja palveluja. Miten kylät ja yhdistykset voivat olla muutoksessa mukana, mitä kolmas sektori voi tehdä palvelujen tuottajana, hyvinvoinnin kasvattajana – entä jokainen aktiivinen kansalainen itse?

Tilaisuudet järjestää Eteläpohjalaiset Kylät ry yhteistyössä maakunnan Leader-ryhmien ja muiden kumppanien kanssa. Yhteistyössä ovat mukana Etelä-Pohjanmaan järjestöt mukana muutoksessa -hanke, Yhteinen keittiö -hanke, Ruralia-instituutin Yhteiskunnallinen yrittäjyys maaseudulla -hanke sekä UusiEp-maakuntavalmistelu.

Ilmoittaudu mukaan Etelä-Pohjanmaalla huhtikuussa pidettäviin tilaisuuksiin, joissa luotsataan kylien ja maaseudun tulevaisuutta. Asiantuntevat alustukset ja kunnolliset keskustelut, aloitetaan ruokailulla ja kahvitkin siemaistaan. Kauhajoella tilaisuus järjestetään torstaina 5.4 Ojalan Pakarin Vintillä.

Toivottavasti jokainen kylä ja yhdistys pistää edustajan paikan päälle! Ruokailun järjestämiseksi pyydetään ilmoittautumisia viimeistään viikkoa ennen tilaisuuksia.
Ilmoittautumiset TÄSSÄ LINKISSÄ

Tulevaisuuden kylä – miten se tehdään? -tilaisuuksien suunnittelukokouksessa vas. Tuija Takamäki, Katja Rinne-Koski, Heikki Korkealaakso, Miika Kataja, Tiina Lenkkeri, Julia Sillanpää, Irma Kortesuo, Minna Laitila ja Jaana Sippola.

Lähde mukaan Supermessuille 2018 – jäsenmatkalle ilmoittaudutaan nyt!

Supermessuilta kohti kesää! Kevään 2018 Supermessujen teemoja ovat Puutarha, Kotimaan Matkailu, Design- ja käsityötori, Keräily sekä upouusi levyihin ja musiikkiin keskittyvä Platta. Suupohja näkyy messuilla Visit Pohjanmaan osastolla.

Suupohjan Kehittämisyhdistys ry järjestää messumatkan Supermessuille Tampereen Messu- ja Urheilukeskukseen la 21.4.2018.Kehittämisyhdistyksen jäsenille messumatka on ilmainen (yhteisö- ja yritysjäsenistä 2 hlöä). Ei-jäsenille matka maksaa 20 euroa. Hinta sisältää bussikuljetuksen ja sisäänpääsymaksun messuille.

Messumatkan aikataulu:

  • lähtö klo 9.00 Teknologiakeskus Logistiasta Kauhajoelta (Teknologiapuisto 1)
  • paluu n. klo 18.00 samaan paikkaan

Ilmoittautumiset 13.4.2018 mennessä sähköpostitse mirka.maki-kala@leadersuupohja.fi tai puhelimitse 0400 474 880.

Yksityishenkilöt voivat liittyä Suupohjan Kehittämisyhdistys ry:n jäseneksi 10 eurolla (vuodeksi). Yhteisöjen ja yritysten jäsenmaksu on 35 euroa/vuosi. Lisätietoja yhdistyksen verkkosivuilta.

Seuraa Leader Suupohjaa seuraavista kanavista:

www.leadersuupohja.fi
www.facebook.com/suupohjankehittamisyhdistys
twitter.com/sky_ry
www.instagram.com/leadersuupohja
www.facebook.com/groups/seikkailesuupohjassa
Youtube: Leader Suupohja